Mikko Lehtinen reilusti avointa ajattelua.. ja hieman umpimielistä seassa

Masennus on sairaus

Twitterissä ja muualla somessa on saattanut kuka vaan meistä, omissa some-kuplissamme löytää viime päivinä merkittävän määrän "mielenterveyden- asiantuntijoita". On aidosti kysytty kuluttaako politiikka ihmisyksilöt loppuun? On toisaalta kyynisesti pilkattu heikkoutta, kun ei tee edes fyysistä työtä. On nähty halveksuntaa, kun lomaakin on vuodessa 4,5 kuukautta. Surkeaa on huomata, miten empatia katoaa, kun kirjaudutaan someen. Turha toisaalta syyttää somea, kyse on tietysti isommasta ilmiöstä, jossa empatia, yhteisöllisyys sekä solidaarisuus kanssakansalaiseen on pimentynyt.  Inhimillinen ja korkea kristillis-eettinen periaate tehtä toiselle/ kohdella toista, kuin itseään haluaisi kohdeltavan on kieroutunut hedonistiseen huomionhakuisuuteen, periaatteeseen olla kovin ja rankin some-erottautuja.

Kuka vaan voi sairastua mielenterveyteen liitttyviin sairauksiin ja häiriöihin. n. 10% synnyttäneistä äideistä sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Noin puolet aikuisiän mielenterveyden häiriöistä on alkanut ennen 14-vuoden ikää ja n. 75% ennen 24-vuoden ikää. Masennus on yleisin mielenterveytemme häiriö. Eläketurvakeskuksen mukaan keskimäärin n. 8 ihmistä päivittäin joutuu taudin vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Arviolta 10-15% väestöstä kärsii jossain elämän vaiheessa masennuksesta. Masennus ei ole leikin ja pilkan asia. Se on edelleen sairaus. Kyse on perimästä, mielen rasituksesta, aivokemiasta. Me kaikki tiedämme nämä asiat. 

Voimme hyvin kysyä, miksi tuotamme pilkkaa ja/tai stigmaa julkisuuden henkilöiden päälle? Miksi annamme ymmärtää, että se on heikkouden merkki tai sitä voidaan käyttää polittisena lyömäaseena?

Nyt korjausliike ja kunnioitus ihmisyyttä kohtaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ialybr kuva
Juhani Heiska

"Voimme hyvin kysyä, miksi tuotamme pilkkaa ja/tai stigmaa julkisuuden henkilöiden päälle?" "Se on edelleen sairaus. Kyse on perimästä, mielen rasituksesta, aivokemiasta." Tässä tärkeässä asiassa asiassa on tärkeätä millihommaa. Nimittäin masennuksen sairausmäärittelyssä on yllättäviä vaikeuksia. Esimerkiksi masentuneen realiteettitaju voi monissa tilanteissa olla korkeammalla tasolla kuin ei masentuneella. Sairautta voi olla myös sellainen, että stressaavassa menetystilanteessa ei näy määritelmän mukaisia masennusoireita. Myös masennusasteikon sairausraja on usein vaikea raja. Kaiken lisäksi on pelinäkökulmakin, joka ilmenee esimerkiksi joissain lööpeissä. Sekin on yllättävän vaikea kohta, että mikä on masennuksen lähtökohtamääritelmä. Kaksi näkökulmaa usein "tappelee": Masennus on hermoprosessien ja hormoniprosessien tuhotanssia tai sitten väsymystila, jossa kokija käyttää viimeiset voimansa oman tilanteensa pahentamiseen.

Merkittävää on, jos tällainen pohdiskelu julkkisten masennuksen yhteydessä laajenisi.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#1

>.......Esimerkiksi masentuneen realiteettitaju voi monissa tilanteissa olla korkeammalla tasolla kuin ei masentuneella. .....

ooo

Tuo on hyvä ajatus

Toimituksen poiminnat