Mikko Lehtinen reilusti avointa ajattelua.. ja hieman umpimielistä seassa

12 vuotta orjana

Eilen Yle esitti tv-ensi-illassa, oikeutetusti, oscar-palkitun 12 years of slave -huippuleffan. Elokuva kertoo Samuel Northupin, tosielämään perustuvan tarinan vapaan miehen sieppaamisesta pohjoisesta, orjuutta lainvoimalla kannattavaan etelään, etelävaltioihin ja vuosista siellä ja harvinaisen pelastumisen takaisin kotiin, vapauteen ja perheensä luo. Elokuva on koskettava tarina toivon säilyttämisestä, mutta erityisesti elokuva sattuu. Elokuvan satuttava kipu lävistää omantunnon, niinkuin pitääkin, se, että plantaasin omistajat perustelivat raamatulla orjillensa orjuutta, on tyrmistyttävä. On kirpaisevaa huomata, ettei ahneuden ja ylemmyyden tunteen pönkittämisellä ole mitään rajaa. Kaikenlainen väkivalta, halveksunta, syyttäminen kaikesta, ilkeily ja ihmisarvon riistäminen on ihmiselle pahimmillaan osa normaalia arkea ja itsepetosta. Ihminen on siitä veikeä otus, että yhteisönä päätetty itsepetos, joka saatetaan lainsäädäntöön, tuottaa karmivaa hedelmää. Se hedelmä on aina katkeraa, köyhää, ahdistavaa ja sitoo sukupolvia kirottuun rikosten ja koston kierteeseen. Kansa käy kansaa vastaan, kaupinginosa kaupunginosaa, suku sukua, isää isää ja lapsi lasta vastaan... surullisuuden kirous. Maailma on entisensä, orjia on enemmän, kuin koskaan. Seksiorjuus on miljardi bisnes ja kaikenlainen lähes orjuuteen verratava työ on kaikkialla tunnettua. Hätä on tarpeen, sen tietää se yksi prosentti, joka omistaa puolet maailman pääomista...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat