Mikko Lehtinen reilusti avointa ajattelua.. ja hieman umpimielistä seassa

Armenian kansanmurhasta 100 vuotta

Tänään on päivä päivien joukossa. Tänä perjantaina suuntaamme mielemme keväiseen viikonloppuun, aurinkoon, valoon, luontoon. Toivoisin myös, että mielemme, edes hetkeksi kääntyisi 100 vuoden taakse, perjantain suhinoissa.

Siis aikaan, jolloin edes isovanhempamme eivät muista tapahtuneita. Koska valokuvatkin siltä ajalta ovat jotenkin epätodellisen, epäselvän mustavalkorosoisia, niin ajassa 100 vuoden takaisiin tunnelmiin palaaminen tuntuu hieman samaistumispinnalta kaukaiselta.

Hetken, kun mietin sanaa kansanmurha, siis KANSANMURHA, niin jo kielellisesti sen sisältö on puistattava, kuka edes voi MURHATA, kokonaisen KANSAN! 

No, kasvot kansanmurhaajalle antoivat sekä Hitler, että Stalin ja armenialaisten kristittyjen tapauksessa menneen Turkin, ottomaani-muslimihallinto.

1,5 miljoonan armenialaisen murhaaminen ei saa jäädä unhoon, sille on syytä järjestää muistopäiviä, parlamenteissa hiljaisia hetkiä, uskonnollisten- ja poliittisten johtajien tulee mainita se puheissaan, median tulee esittää faktoja tapahtuneista ja Turkille on välttämätöntä pitää joukkotuhonnan tunnustaminen yhtenä EU-jäsenyysneuvottelu ehtona. Joukkosurmista pitää tehdä kirjoituksia, kirjoja, teatteria ja elokuvaa, tapahtumia ja kaikkea historiaa pitää tuoda dramatisoituna meidän ja lastemme silmien ja tajuntamme eteen.

Miksi, miksi meidän pitää muistella, lukea, kuulla, puhua kylmäävistä, luotaan työntävistä, perkeleellisistä ja ihmiskunnan pimeimmistä hetkistä? Eikö ihmismieli korjaa negatiivisia muistoja, kokemuksia? Aika kuultaa muistot, silmät etsivät vihreää ja valkoista valoa sekä kauniita, iloisia ihmiskasvoja.

Ehkäpä juuri siksi, jotta kollektiivinen mieli, euroopan yhteisöllinen mieli korjaisi yhteisen näkemyksemme ihmisyyden ja turvallisen eurooppalaisen yksilön ja yhteisön elämänmuodosta.  Ehkä matka historiaan saisi meidät tajuamaan, ettemme ole niin kaukana fasistisen, sosialistisen ja uskonnollisen väkivaltakoneiston ajoista ja ilman tunnelatausta ymmärrämme, ettemme ole turvassa katastrofeilta ilman jatkuvaa vuoropuhelua, suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä.

Sen sijaan, että vain paheksumme menneitä tyranneja ja aivopesuohjelmia vastakkainasettelussa, ehkä meidän pitäisi luoda tilaa sille keskustelulle ja tielle, jonka esim.Saksa on käynyt. Saksa on kulkenut tien, jossa historia on avattu, syyllisyys on käsitelty, oikeuskäsittelyt on käyty, politiikka, kansa, kulttuuri on tänä päivänä vapaa kaikista kolmannen valtakunnan varjoista.

Milloin on Turkin vuoro tulla esiin? Milloin Turkin hallinto lopettaa valehtelun, vähättelyn ja historian vääristelyn? Ehkäpä huomenna, huomenna, kun on yli 100 vuotta tapahtumista, synti voidaan tunnustaa ja sitä kautta 1500000 tapettua, armenialaista kristittyä miestä, naista ja lasta saavat oikeuden.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Mohamed Rasal

Totisesti, tänään on päivä ylempi toisten päiväin!

Hyvä kirjoitus plokistilta. Jos jotain kiinnostaa niin nimeni Mohamed on kolmas nimeni ja käyttelen käytännössä nimeäni Jarko.

Puhun sujuvaa suomea sekä arabiaa.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Sillä suunnalla kansanmurhia riittää. 1860-luvulla Venäjä toteutti tsherkessien kansanmurhan. Heidän pääkaupunkinsa oli Sotshi. Venäläiset haluavat vangita ne henkilöt, jotka uskaltavat puhua tsherkessien julmasta nälkään ja tauteihin murhaamisesta ja maitten välisen sopimuksen rikkovista Venäjän hyökkäyksistä.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Ei ole tainnut Suomen valtio tunnustaa tätäkään kansanmurhaa?

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Tällaiset kansanmurhat tulisi aina tuoda tietoisuuteen. On hyvin harmillista, että Suomi ei ole tunnustanut armenialaisten kansanmurhaa. Ja kansanmurhan tunnustaminen tulee olla yksi Turkin EU-jäsenyyden ehdoista.

Toimituksen poiminnat